Ira Rissanen

Ira Rissanen

Olen Ira Rissanen – neljän lapsen äiti, äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, Ihminen Tavattavissa- terapeutti, TRE®, SPS-, LPF- ja pilatesohjaaja.


Neljä raskautta ja lasta saivat ammatillisen mielenkiintoni kääntymään lantionpohjaan sekä äitiysfysioterapiaan, tai niiden puutteeseen muuten mainiossa neuvolajärjestelmässämme. Sen verran tärkeäksi aiheen koin, että ryhdyin toimimaan äitiysfysioterapian edistämiseksi. Käytin nimikettä äitiysfysioterapeutti, jo ennen kuin yhdistys perustettiin Suomeen. Koulutin aiheeseen liittyen jo opiskeluaikana opinnäytetyön merkeissä. Ja sittemmin olen jatkanut kouluttamista. Nyt opetan kyseistä kurssia Metropolia AMK:ssa. Ennen lasten saantia pelasin salibandyä naisten liigassa maalivahtina ja lasten myötä vaihdoin lajini maantiepyöräilyyn. Kaikki urheilijan suorituskykyyn liittyvä kiinnostaa minua luonnostaan näiden myötä.

Lantionpohjan fysioterapian opinnot


Olen aiheeseen liittyen käynyt lantionpohjan perus- ja jatkokoulutuksia, joissa on ollut kouluttajina kotimaisia osaajia. Lisäksi olen saanut opetusta työssä oppien Naistenklinikan sekä Kätilöopiston kollegoilta, kun aloitin urani siellä. Olen käynyt lisäkoulutuksia, lantionpohjaan sekä äitiysfysioterapiaan liittyen, eturivin kansainvälisiltä kouluttajilta kuten: Diane Lee, Antony Lo, Tamara Rial sekä Kari bo.

NKT Suomeen


Olen kutsunut Suomeen NKT kouluttajan Simon Jonesin ja saanut olla järjestämässä jo useamman NKT 1 tason koulutuksen. Samalla olen toki itsekin saanut opiskella kyseistä menetelmää.

Faskia koulutukset


Työssäni hyödynnän faskiakoulutuksia kuten: Anatomy Trains, jossa kouluttajana on A-P Lindberg sekä lisäksi Tuulia Luomalan raskaana olevien sekä synnyttäneiden faskiakäsittelyt- kurssin. Mielestäni arpikäsittelyt kuuluvat myös tämän otsikon alle ja niistä olen käynyt mm osteopaatti Jutta Aallon useamman päivän koulutuksen.

Kehonhallinnan menetelmät


Kehonhallinnan menetelmistä olen opiskellut LPF hypopressive koulutukset Espanjassa ensimmäisten suomalaisten joukossa.

Pitkän PhysioPilates-ohjaajakoulutuksen kävin jo osittain vielä opiskellessani fysioterapeutiksi ja sieltä saadut liikemaailman vaikutteet näkyivät myös fysioterapialopputyössäni suorien vatsalihasten erkaumasta ja toisaalta tein myös pilates lopputyön samasta aiheesta.  Pilatekseen liittyen olen käynyt useita lyhyempiä jatkokoulutuskursseja. Täytyy ehdottomasti mainita myös käymäni Spiraalistabilaatio SPS koulutukset, joissa loistava Tiina Arrankoski kouluttaa. Spiraalistabilaatiossa aktivoidaan kehoa kiertäviä spiraalilihasketjuja. Menetelmä on kehitetty erityisesti skolioosin sekä välilevy ongelmien kuntoutukseen.

TRE® ja psykofyysinen fysioterapia


Viimeisin ohjaajakoulutus on TRE®, joka on oiva menetelmä kehon jännitys- ja kiputilojen purkamisessa sekä toimii psykofyysisen fysioterapian työvälineenä.  Se auttaa myös kehoa palautumisessa.  Harmittaa, etten tuntenut menetelmää urheilu aikana. Psykofyysiseen fysioterapiaan kouluttautumisen olen aloittanut kollega Karita Palomäen erinomaisilla koulutuksilla. Fysioterapiaa teenkin psykofyysisellä otteella, sillä uskon ettei kehoa ja mieltä voi erottaa.

Ihminen tavattavissa


Opiskelin 4 vuotta Ihminen tavattavissa -koulutusohjelmassa. Ensimmäisen kahden vuoden ajan opiskelin kasvuohjelmassa, jossa sain mm työstää itsetuntemusta kouluttajien sekä ryhmän tukemana. Työstäminen ei ollut pelkästään ihania uusia oivalluksia, vaan tutustuin myös omaan varjooni. Opin tärkeitä vuorovaikutustaitoja, jotka ovat ihan missä tahansa suhteessa, myös terapiasuhteessa, ensiarvoisen tärkeitä asioita.  Opin olemaan läsnä tässä hetkessä ja opin johtamaan itseäni. 

Viimeiset kaksi vuotta opiskelin jatkokoulutuksessa, josta valmistuin Ihminen tavattavissa -terapeutiksi. Opintojen aikana syvensin osaamista traumasta. Lopputyöni tein narsismista.

Fysioterapeutti AMK, erikoistunut lantionpohjaan sekä äitiysfysioterapiaan
Kouluttaja, koulutan äitiysfysioterapiasta
TRE®-ohjaaja
Pilatesohjaaja
Spiraalistabilaatio, SPS- ohjaaja
Hypopressive, LPF- ohjaaja
Ihminen tavattavissa -terapeutti
Valmentaja, valmensin seitsemän vuotta salibandyä
Ryhmäliikuntaohjaaja, ohjasin useamman vuoden pilateksen lisäksi spinningiä, crossingia, terveselkätunteja, venyttely-/liikkuvuustunteja sekä lihaskuntotunteja